0

LASKUVARJOHYPPY

LASKUVARJOHYPYN ALKEISKURSSI

Skydive Karjala järjestää Suomen Ilmailuliiton Pakkolaukaisu-koulutusohjelman (PL) mukaisia Laskuvarjohyppykursseja. Alkeiskurssilla opit kaikki tarvittavat taidot, jotta pääset aloittamaan hyppyurasi turvallisesti. Alkeiskurssi sisältää teoriatunteja ja käytännön harjoitteita sekä ensimmäisen hyppysi. Kurssi kestää noin 3-4 päivää ja tyypillisesti opetus on iltaisin. Mikäli kelit suosivat, olet taivaalla jo neljäntenä kurssipäivänäsi. Ensimmäiset hypyt tapahtuvat noin 1000 m korkeudelta pakkolaukaisuhyppyinä, mikä tarkoittaa sitä, ettei sinun tarvitse huolehtia varjosi avaamisesta, vaan hyppymestarisi huolehtii siitä puolestasi. Lisäksi ensimmäisillä hypyillä tukenasi on radio, jonka kautta radiokouluttaja antaa tarvittaessa ohjeita laskuvarjon ohjaamiseen ja laskeutumiseen.

Koulutusohjelma etenee vaiheittain kohti itseaukaisu- sekä vapaapudotushyppyjä ja korkeutta lisätään pikkuhiljaa aina 4000 metriin asti. Oppilasuralla opit perusasiat vapaapudotuksesta ja varjolla lentämisestä. Lisäksi tulet oppimaan päävarjon pakkaamisen sekä muita hyppytoimintaan liittyviä taitoja, jotka valmistavat sinua itsenäiseksi hyppääjäksi. Apunasi on koko ajan kokeneita kouluttajia, jotka varmistavat että sinulla on edellytykset turvalliseen hyppäämiseen.

KURSSIT 2024

Alkeiskursseja järjestetään tänä kautena kolme. Varaa paikkasi, ettet jää koneesta!

Kurssi 1: 8.6. - 10.6.
Kurssi 2: 26.6. - 28.6.
Kurssi 3: 17.7. - 19.7.

Ilmoittauduttuasi kurssille, saat noin viikkoa ennen kurssin alkua infopaketin, jossa on tarkempaa tietoa kurssin aloituksesta ja muutamia lomakkeita kurssia varten.

 

OSTA KURSSI >

KUKA VOI HYPÄTÄ?


ALAIKÄRAJA
15-VUOTTA


Alkeiskurssin alaikäraja on 15-vuotta. Alle 18- vuotias tarvitsee holhoojan suostumuksen osallistuakseen alkeiskurssille.


KUNHAN IKÄ RIITTÄÄ
JA JALAT KANTAA


Alkeiskurssilaisilta vaaditaan terveydentilavakuutus, lomake on nähtävissä täällä. Tarvittaessa ja yli 65-vuotiailta vaaditaan lääkärintodistus. Tästä voit tulostaa ohjeet tutkivalle lääkärille >


SILMÄLASIT EIVÄT OLE
ESTE!


Mietityttääkö, voitko osallistua
kurssille? Ota yhteyttä niin
selvitellään asiaa yhdessä.

Yhteystietoihin >

KELPPARINA IMMOLASSA

Meille ovat tervetulleita kaikentasoiset hyppääjät, piditpä sitten FS-hyppäämisestä, freestä tai jostain muusta.

Ennen ensimmäistä hyppyäsi tai kauden aloitustasi Immolassa sinun tulee huolehtia seuraavista asioista:

- Voimassa oleva SIL:n tai jonkin muu 3. osapuolen vakuutus.
- Voimassa oleva kelpoisuustodistus (SIL, USPA tms.)
- Laskuvarjokokonaisuutesi tarkastus- ja vv-pakkausjaksot ovat säädöksen mukaisessa kunnossa
- Tutustu kerhomme hyppytoimintaohjeeseen

Paikan päälle saavuttuasi tarkastuta hyppyvarusteesi sekä edellä mainitut asiakirjat Skydive Karjalan valtuuttamalla henkilöllä. Samalla saat täytettäväksi waiverin ja kanssasi käydään vielä suullisesti läpi hyppytoimintaohjetta sekä laskeutumisaluetta. Hyppymaksut hoidetaan pääosin Titin kautta.

Voit halutessasi täyttää myös sähköisen waiverin etukäteen.

Tymäpäivän sattuessa lähistöllä on runsaasti erilaisia aktiviteettimahdollisuuksia. Lisäksi kerhomme jäsenenä sinun on mahdollista nauttia vapaa-ajasta Niemilammen rantasaunalla.

MUUTA PUUHAA JA MAJOITTUMISMAHDOLLISUUKSIA

Imatran alueelta löytyy runsaasti tekemistä silloin, kun hyppäämään ei syystä tai toisesta pääse. Majoitusvaihtoehtojakin riittää aina kerhon omista tiloista täyden palvelun kylpylähotelleihin asti.

Tutustu alueen aktiviteetteihin ja majoitusmahdollisuuksiin tästä >

OSTA HYPPY KÄTEVÄSTI VERKKOKAUPASTAMME

Valitse haluamasi tuote ja osta se kätevästi verkkokaupastamme.

TANDEMHYPPY
ILMAN KUVAUSTA

330 €

Hinta sisältää:
▶ Koulutuksen
▶ Tandemhyppyvarusteet:
suojahaalari, korkeusmittari, päähine/
huuva, suojalasit ja hanskat
▶ Noin 20 minuuttia kestävä lento 4000m korkeudesta
▶ Vapaapudotus noin 200km/h
▶ Varjon varassa lentämistä
▶ Skydive Karjalan jäsenyys
▶ Vakuutus

OSTA NYT

TANDEMHYPPY
+ KUVAUS

380 €

Hinta sisältää:
▶ Koulutuksen
▶ Tandemhyppyvarusteet:
suojahaalari, korkeusmittari, päähine/
huuva, suojalasit ja hanskat
▶ Noin 20 minuuttia kestävä lento 4000m korkeudesta
▶ Vapaapudotus noin 200km/h
▶ Varjon varassa lentämistä
Videon hypystä
▶ Skydive Karjalan jäsenyys
▶ Vakuutus

OSTA NYT

ALKEISKURSSI
SIS. 1 HYPYN

460 €

Hinta sisältää:
▶ Teoriaosuuden
▶ Käytännön harjoitteita
▶ Oppilaan ensimmäisen avustetun
laskuvarjohypyn

OSTA NYT

VERKKOKAUPPAAN >